Uskoisin että jokainen meistä on miettinyt sitä tilannetta, että mitä tapahtuu jos robotit valtaavat maapallon ja miten se vaikuttaisi meidän arkeen. Tiedämme jo nyt miten suuri vaikutus tekoälyllä on esimerkiksi lääketieteellisissä tutkimuksissa, ilmastotutkimuksista ja ihan yleensäkin sillä on ollut suuri vaikutus teknologian kehitykseen.
Vuosikymmeniä on jo heitetty ilmaan ajatusta siitä, että robotit tulevat valtaamaan alat ja viemään meidän työpaikat. Onko tämä kuitenkaan todellinen uhka?
Tuleeko robotit korvaamaan ihmistyöntekijät?
Harvoin tulee edes ajateltua miten helppoa on nykyään kirjoittaminen tietokoneella, miten nopeasti tietoa löytyy vain muutamalla klikkauksella ja miten teippikoneet hoitavat pakkaamisen kätevästi puolestasi. Näitä esimerkkejä löytyisi tuhansia, kun miettii sitä miten paljon teknologia on helpottanut meidän arkea viimeisen 20:nen vuoden aikana.
Kehityksen myötä ihmiset ovat kuitenkin osittain huolissaan siitä, että kehittyykö se niin paljon ettei meitä enää tarvita. Teollisesta vallankumouksesta lähtien ihminen ja kone ovat joutuneet tietyllä tavalla kilpailemaan työpaikoista keskenään. 2000-luvulla tekoäly kehittyi niin ylivoimaiseksi ihmiseen verrattuna, että monissa tehtävissä meidän oli ulkoistettava työ teknologialle.
Nykyään olemme tulleet siihen pisteeseen, että teoriassa mikään työ ei ole mahdotonta automatisoida ja antaa koneiden tehtäväksi. Joten vaikka emme tulisikaan näkemään robotteja konkreettisessa muodossa työpaikalla, niin tekoäly on asia josta on tullut vakituinen työkaverimme missä ikinä tulemme tekemään töitä.
Mikä on tekoäly?
Tekoäly on suunniteltu jäljittelemään ihmisälyä tehtävien suorittamiseksi. Sen avulla voidaan käsitellä suuria tietomääriä ja suorittaa monimutkaisia algoritmeja nopeasti ja tarkasti. Tekoäly muuttuu jatkuvasti “älykkäämmäksi” ja sen avulla ihmisiä pystytään säästämään tylsiltä toistuvilta tehtäviltä. Näin voidaan itse keskittyä monimutkaisempiin ja haastavimpiin projekteihin sekä kehittää jotain täysin uutta.
Koneäly vs. ihmisen älykkyys
Nykypäivän tietokoneita pidetään älykkäämpinä kuin ihmisiä, koska niillä on potentiaalia oppia ja tehdä päätöksiä saamansa tiedon perusteella uskomattoman nopeasti. Vaikka tunnistamme tämän kyvyn, niin tiedostamme että meillä ei mahdollisuuksia samaan.
Kaikkein yksinkertaisimmillaan tekoäly on tietokone, joka toimii ja päättää sille opetetulla tavalla. Alan Turingin filosofian mukaisesti tekoäly jäljittelee ihmisen tapaa toimia, tuntea, puhua ja päättää, mutta toisin kuin ihminen kone ei koskaan väsy fyysisesti vaan jatkaa työskentelyä niin kauan kun sille syötetään dataa.
Tekoäly sopii siis täydellisesti rutiinitehtäviin, jotka ovat toistuvia ja tapahtuvat suljetussa hallintajärjestelmässä sekä reagoivat vain saatavilla olevaan dataan. Ihmisellä taas on kyky kuvitella, ennakoida, tuntea ja arvioida muuttuvia tilanteita, mikä tekee työskentelystä ainutlaatuisen tekoälyyn verrattuna.
Millaista olisi työskennellä robottien kanssa?
Lähitulevaisuudessa ei tarvitse odottaa robottien vallankaappausta tai mitään radikaalia muutosta arjessa. Ne tulevat sujuvasti osaksi arkea ja työelämää esimerkiksi kuljetusrobotteina tai jollain muulla tavalla helpottamaan meidän työtaakkaa.
Robotit ovat ihmisen kehittämiä ja voivat työskennellä väsymättä 24/7 vain niille tarkoin määrättyjä ja ohjelmoituja tehtäviä. Niille voimme antaa tehtäväksi arkipäiväiset toistuvat tehtävät, jotka eivät vaadi kriittistä ajattelua tai inhimillisiä ongelmanratkaisutaitoja.
Kun aika koittaa ja saamme robotin työkaveriksi, niin jokainen meistä haluaa tehdä töitä niiden kanssa, eivätkä ne edes merkittävällä tavalla tule viemään meidän työpaikkoja. Robotit kun eivät pysty toimimaan itsekseen vaan tarvitsevat ihmisen aina käskyttämiseen.
Tekoäly ja robotit – tulevaisuuden työkaverit
Se on totta, että tekoäly osittain syrjäyttää ihmisiä etenkin teollisuudessa, jolloin osa työntekijöistä joutuu näin ollen vaihtamaan työpaikkaa tai jäävät työttömäksi. Elämä ja arki muuttuu ja elämä muotoutuu aina näiden muutosten ympärille siihen hetkeen sopivaksi. Niinpä meidän pitää itse olla tietoisia ja pysyä kehityksessä mukana sekä kouluttautua juuri näihin tulevaisuuden ammateihin tekoälyn ja robottien työkavereiksi.